Evijärven Urheilijat Facebook

Soutu

Sisäsoutu

Sisäsoutu on soutumuodoista nuorin, mutta silti levinnyt ympäri maailman. Sisäsoudussa kilpaillaan Concept 2-merkkisillä soutulaitteilla. Concept 2 on ilmanvastuksella toimiva laite, jossa mittarin kautta voi seurata omaa soutua. Soututulokset ovat vertailukelpoisia (suomiranking) ja auttavat soutajaa määrittelemään oman kuntotason. Sm-kisoja soudetaan 2 km ja 10 km matkalla. Soutulaitteella eli ergolla harjoittelu on tärkeä harjoitusmuoto soutajalle.
Ulkona soutaminen on yleensä mahdollista toukokuusta syyskuuhun, joten laite antaa hyvät mahdollisuudet soutuharjoitteluun ympäri vuoden.

Joukkueemme harjoittelee Kuntosali klubi 97 tiloissa. Kuntosalin omien soutulaitteiden (3 kpl) lisäksi, soutajat ovat vuokranneet 9 soutulaitetta. Olemme tarjonneet myös soutuspinning tunteja vuodesta 2006 lähtien. Soutujoukkueen yhteisharjoitukset järjestetään viikoittain ja niiden avulla voidaan erityisesti parantaa soutajien tekniikkaa ja kohottaa joukkueen yhteishenkeä. Pääosan harjoittelusta, jokainen suorittaa omatoimisesti ensisijaisesti soutamalla, mutta myös muut kestävyyslajit auttavat kunnon kohentamisessa.

Soutajien valinta kirkkovenejoukkueeseen tapahtuu soututestien avulla. Tunnin testi keväisin, jossa soudettu matka ratkaisee soutajien järjestyksen. Painokerrointa käytetään lopullisten tulosten laskemisessa. Soutajien paino vaikuttaa veneen kulkuun, joten soutulaitteessa soudettu tulos täytyy korjata painokertoimella. Lyhyemmät testit( 2 km /5 km) ovat tarpeen silloin kun haetaan soutajia lyhyemmille matkoille.

Sisäsoutukisoissa on Evijärven urheilijoita edustaneet aiempina vuosina Aimo Sironen ja Heimo Lassila. Lähiaikoina tavoite on saada myös viestijoukkueet naisten ja miesten sarjaan. Kisat toimivat hyvinä kunnontestauspaikkoina ja tuovat vaihtelua harjoituskauteen.

Kirkkovenesoutu

Evijärvellä soudetaan kirkkoveneellä. Vuosikymmeniä sitten kirkkoveneillä soudettiin järven yli kirkkoon jumalanpalvelusta kuulemaan. Nykyaikainen kirkkovene hankittiin Evijärvelle vuonna 2005. Soudusta kiinnostuneet miehet puuhasivat veneasiaa ja saivatkin joukon innostuneita mukaansa. Vuotta myöhemmin naisetkin innostuivat kirkkovenesoudusta. Evijärven kirkkovenesoutajat kuuluvat Evijärven Urheilijat – urheiluseuraan.

Kirkkovenesoutu on monipuolinen kestävyysurheilulaji. Soutamiseen käytetään koko kehon lihaksia. Kirkkovenesoutu sopii kaikille kestävyysurheilijoille: tavallisille kuntoilijoille sekä kilpaurheilijoille. Eri kuntoiset soutajat voivat soutaa samanaikaisesti veneessä. Soutajat soutavat samassa tahdissa ja käyttävät voimia soutamiseen oman kuntonsa mukaisesti.

Evijärvellä kirkkovene lähtee Sillankorvan leirintäalueen laiturista noin kolme kertaa viikossa vesille. Pääasiassa nais- ja miesjoukkueet, sekä heistä koottu sekajoukkue harjoittelevat eri kilpailuja varten. Myös kuntosoutajat ovat tervetulleita mukaan soutamaan yhdessä tai omalla kokoonpanolla.

Soudussa hyviin tuloksiin päästään tavoitteellisella harjoittelulla. Soutajan fyysisen kunnon ja rytmitajun lisäksi soututekniikka korostuu varsinkin kilpasoudussa. Harjoituksissa soudetaan pitempiä matkoja sekä tehdään intervallityylisiä harjoituksia. Tekniikkaa hiotaan kuntoon esim. analysoimalla videolle tallennettua kuvaa soudusta. Pohja fyysiselle kunnolle hankitaan jo talven aikana. Evijärvellä on hyvät mahdollisuudet esim. sisäsoutuharjoitteluun sekä kuntosaliharjoitteluun Klubi 97:n tiloissa. Mikä tahansa muukin urheilulaji tukee myös kirkkovenesoutua.

Evijärven urheilijoiden kirkkovene osallistui miesjoukkueella ensimmäisen kerran Sulkavan suursoutuihin 2005. Seuraavana vuonna mukana oli myös naisjoukkue. Tulokset ovat parantuneet vuosi vuodelta ja kesän 2007 perjantain yösoudussa Evijärven miesjoukkue oli kuudes ja naisjoukkue Sulkavan suursoutujen mestaruuskisassa toisella sijalla.

Sulkavan suursoutujen lisäksi Evijärven kirkkovenesoutajat ovat osallistuneet sekajoukkueella SM-kisoihin kaudella 2007 sekä Leppävirralla että Porvoossa. Leppävirran 15km:n kisassa Evijärvi oli neljäs. Porvoossa 2000 metriltä tuli hopeiset mitalit ja 10 000metriltä kultaiset mitalit.